Tiivistelmä – Ville Niemi-Nikkola

15.1.2021 Ville Niemi-Nikkola

Väitöskirjan aihe: Spinal fractures and spinal cord injuries. Incidence, epidemiological characteristics and survival.

 

Tiivistelmä:

Usein vakavia seurauksia aiheuttaviin tapaturmaisiin selkärankavammoihin sisältyy selkärankamurtumat ja tapaturmaiset selkäydinvammat. Tapaturmaisten vammojen lisäksi selkäydinvamman voi aiheuttaa myös sairausperäinen syy, kuten kasvain.

 

Väitöstutkimuksessa oli tavoitteena selvittää tapaturmaisten selkärankavammojen ja sairausperäisten selkäydinvammojen epidemiologisia piirteitä sekä tapaturmaisten selkärankamurtumien jälkeistä kuolleisuutta ja kuolinsyitä.

 

Tutkimusotos muodostui 971:stä tapaturmaisen selkärankavamman ja 947:stä tapaturmaisen selkärankamurtuman vuosina 2007–2011 saaneesta, Oulun yliopistollisessa sairaalassa hoidetusta potilaasta sekä 430:stä sairausperäisen selkäydinvamman saaneesta Tampereen ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa vuosina 2012–2016 hoidetusta potilaasta.

 

Selkärankavammojen vuotuinen ilmaantuvuus Pohjois-Suomessa oli 26/100 000. Yleisin vammamekanismi oli kaatuminen. Vammamekanismit vaihtelivat ikäryhmittäin: yli 60-vuotiailla suurin osa tapaturmista johtui kaatumisista, kun taas alle 45-vuotialla liikennetapaturmat olivat suurin yksittäinen syy. Selkärankamurtuman jälkeinen kuolleisuus oli korkeampi kuin normaaliväestöllä, vaihdellen kolminkertaisesta yli 65-vuotiailla kaksikymmenkertaiseen alle 30-vuotiailla. Kaatuminen vammamekanismina nosti kuolemanriskiä merkittävästi verrattuna korkeaenergisiin vammamekanismeihin. Sairausperäisten selkäydinvammojen vuotuinen ilmaantuvuus oli 54/1 000 000. Ilmaantuvuus oli aikaisempien kansainvälisten julkaisujen tuloksiin verrattuna huomattavan korkea, mikä viittaa siihen, että vuonna 2011 toteutuneen selkäydinvammojen hoidon keskittämisen ansiosta pystyimme huomioimaan koko potilasryhmän. Yleisimmät etiologiat olivat selkärangan rappeumasairaudet sekä pahan- ja hyvänlaatuiset kasvaimet, tässä järjestyksessä.

 

Tapaturmaisten selkärankavammojen ehkäisyssä tulisi keskittyä kaatumisten ehkäisyyn ikääntyneillä ja toisaalta liikennetapaturmien ehkäisyyn nuorilla. Selkärankamurtumien jälkeinen kuolleisuus on merkittävää, ja se on verrattavissa aikaisemmin julkaistuihin lonkkamurtuman jälkeisiin kuolleisuuslukuihin. Kaatumisen seurauksena selkärankamurtuman saaneet tarvitsevat erityistä huomiota hoidossa merkittävän kuolemanriskin takia. Sairausperäisten selkäydinvammojen ilmaantuvuus oli odotettua korkeampi. Korkea ilmaantuvuus korostaa tutkimusasetelman valinnan tärkeyttä tulevissa tutkimuksissa.